Jounin Kauppa on Äkäslompolossa, Kolarissa sijaitseva jo 1950-luvulla perustettu K-Market. Kun kauppaan alettiin rakentamaan uutta Saikō Deli -osastoa, haluttiin koko brändiä samalla uudistaa. Pääsin mukaan suunnittelemaan brändifressausta logosta ja väreistä aina osastokylttejä myöten.
Tyyliin haluttiin vaikutteita Japanista, koska mestarikokki Diegon herkut Saikō Deli -osastolla perustuvat japanilaiseen katukeittiöön. Olimme kaikki samaa mieltä, että brändin visuaaliseen ilmeeseen sopi ripaus luksusta sekä tyylikästä rouheutta Lappi-hengellä. Tätä lähdimme toteuttamaan kautta linjan sekä kaupassa sisällä että markkinoinnissa.
Koska tästä marketista ei ideat lopu, keskelle kauppaa avattiin Laavu Cheese & Wine -juustobaari. Sen visuaalinen ilme jatkui samalla tyylillä; hienostunutta ja rouheaa.
Kaupan sisustuksen, kuten friisit, kyltit ja osastojen erikoiskalusteet, on rakentanut TJT-Kaluste, jonka kanssa olin yhteistyössä.
Koska brändi tarkoittaa yhtenäistä kokonaisuutta, pienimpiäkin yksityiskohtia tuli ottaa huomioon ja se sopii hyvin työskentelytapaani. Yksikään brändin mukaisesti suunniteltu pieni lappunen tai mainos ei ole turha. Niinpä myös mm. “Meillä tehty”- tarrat, soijaetiketit ja ostoskassit tuli olla Jounin Kaupan näköiset.